Landeli Group Oy

Elintarvikevalmistajan brändit ja konserni saivat lihaa luiden ympärille

Miten siirrytään tuotemerkin markkinointiosastosta konsernin brändinvartijaksi? Roihu on ollut Maalaistuote Vatajan markkinointikumppani vuodesta 2014 lähtien. Landeli-konsernin muista brändeistä Pajuniemi ja Partanen tulivat mukaan 2018 ja Lihajaloste Korpela 2020. Roihu muokkasi asiakkaan toiveesta neljä eri tuotebrändiä tunnistettavasti osaksi Landeli-brändiä, kuitenkin tuotemerkkien vahvat omaleimaiset piirteet säilyttäen.

Roihun nykyinen rooli Landeli-konsernin ulkoistettuna markkinointiosastona on kokonaisvaltainen ja tiivis. Käytännössä tämä tarkoittaa, että syötämme Landelin brändien some-kanaviin viikoittain yhden somejulkaisun, suunnittelemme ja toteutamme tuotteiden etiketit ja pahvipakkaukset, loimme ja ylläpidämme verkkosivut, ideoimme ja taitamme lehtimainoksia ja tuotamme vuosittain kolme herkullista tuotekuvastoa. Hoidamme käytännössä kaiken markkinoinnin ja aineistotuotannon, mitä elintarvikekonsernin arjessa tulee vastaan.

Arkirutiinien kuorrutteena on sitten vielä moninaiset kampanjat suunnittelusta aineistotuotantoon ja tietenkin tuotekuvaukset. Suunnittelijoiden etäpäivät vaihtuvat nimittäin kiireesti toimistopäiviksi, kun chat-kanavaan leviää tieto, että Roihulle saapuu kylmälaukullinen lihaa kuvattavaksi ja sen jälkeen porukalla jaettavaksi.

Tiivistä yhteistyötä tukevat säännölliset kuukausittaiset etätapaamiset, matalan kynnyksen arkinen puhelinyhteys sekä vierailut puolin ja toisin. 

  • Elintarvikepuolen pakkaus- ja etikettiosaaminen
  • Tuote- ja brändivalvonta
  • Tuote- ja annoskuvaukset
  • Pakkaus- ja etikettisuunnittelu
  • Kampanjasuunnittelu
  • Landeli-verkkosivut
landeli.fi
Teema Vaihda teemaa
Sytytetäänkö uusia ideoita?
Vaaditaan
Vaaditaan