Mahdollista vain Suomessa: brändit huijaavat
Menemättä tarkemmin dokumentin sisältöön tai sen tekijän Chris Atkinsin ristiriitaiseen maineeseen...niin, maine. Brändihän on yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan tavaramerkin ympärille muodostunut positiivinen maine, joka koostuu nimen tai logon tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin mukanaan tuomasta laadun tunteesta ja brändiin liitetyistä mielikuvista. Sama lyhyesti: brändi on hyvä tarina.
Tunteita ja tuoksuja
Brändi on siis tunnepohjainen ja toisinaan yksilöllinenkin kokemus. Sitä ei voi ottaa käteen ja tarkastella. Sitä ei voi myöskään heittää vankilaan huijaamisesta. Yritykset saattavat huijata tavaramerkkien kautta, maine ei milloinkaan. Brändi voi toki kokea kolhuja, jos yritys jää kiinni huijaamisesta. Esimerkiksi Volkswagenin brändin on arvioitu menettäneen noin 10 miljardia brändinsä arvosta päästöhuijausten tultua ilmi.
Tuote, markkinointi, joku muu, mikä?
Tässä vaiheessa on syytä huomauttaa, että aiemmin mainitun dokumentin alkuperäinen nimi on Celebs, Brands and Fake Fans. Vain suomalaisessa käännöksessä siis brändi on se, joka huijaa.
Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä brändi, yritys, tuote ja markkinointi menevät Suomessa ja suomalaisissa yrityksissäkin edelleen auliisti sekaisin. Siitäkin huolimatta, että jo 2010 Suomen Standardisoimisliitto julkisti kansainvälisen ISO 10668 -standardin brändin taloudellisen arvon määrittämiseen, mikä on huomattavasti hankalampaa kuin brändin määrittäminen.
Markkinointiviestinnän toimijatkin saavat katsoa peiliin. Onko näinkin selkeä ja yksinkertainen asia upotettu mainosjargoniin siten, että vastaanottajat ovat katsoneet sen synonyymiksi jollekin arkisemmalle? Toivotaan, että jo ensi vuosikymmenellä brändin merkitys ja määritelmä on kaikille markkinoinnin toimijoille ja sidosryhmille kristallinkirkas. Mieluiten muillekin, niin brändit lakkaavat huijaamasta.
Ps. Roihu Inc:n blogi jää kesätauolle, palaamme asiaan syksyllä.
Mukavia kesälaitumia!
Heikki