Kieletään kaikki
Globaalissa maailmassa kieli ja kulttuuri pitävät meidät suomalaisina. Markkinointiviestinnän tekstisuunnittelijoiden ja sen myötä yritysten vastuu oikeakielisyydestä ei eroa mitenkään vaikkapa journalismin vastuusta
Hankikanto, hiutale, huove, kuura, hile, kinos, kohva, loska, nietos, nuoska, polanne, puuteri, riite, sohjo. Lista jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Tuossa on vain murto-osa erilaisia lunta tarkoittavia sanoja suomen kielessä.
Esimerkiksi swahilin kielessä niitä on tasan yksi, theluji. Syy on ilmeinen: swahilia puhutaan lähinnä päiväntasaajan kupeessa sijaitsevilla trooppisilla alueilla. Englannin kielelläkin jäädään alle 10 sanan. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi reilusti yli puolet Kanadan 41 miljoonasta asukkaasta puhuu äidinkielenään ainoastaan englantia.
Lumen eri sanat eivät suinkaan ole ainoita, joille ei löydy vastineita muita kielistä. Ja sama pätee tietysti toisin päin: toisissa kielissä löytyy enemmän sanoja samalle asialle kuin suomessa. Kieli ja kulttuuri ovatkin globalisaation jälkeisessä ajassa ne linnakkeet, jotka oikeasti yhdistävät meitä ja luovat edes auttavaa yhtenäiskulttuuria.
Rapiseeko kehitys?
Joku sanoo, että kieli rapistuu. Toisen mielestä sama ilmiö on vain kielen kehittymistä, jota on aina tapahtunut. Tässä nostan selkäni takaa esiin kuvitteellisen STOP-merkin kuin entisaikojen Warner Bros -piirretyissä. Väiski Vemmelsääri, Maantiekiitäjä – tietäjät ja buumaajat tietävät. Ettei nyt lähdettäisi ihan poskettomaan puhekielisyyteen tässäkään.
Nimittäin. Suomen kielessä on lainasanoja, anglismeja, svetisismejä ja finglishiä. Ne eivät ole saman asian eri ilmiöitä ja seurauksia, vaikka joskus niin ajatellaankin.
Lainasanat kokevat suomeen pesiytyessään suomentumisen. Okei, keksin sanan äsken, mutta sellaisia temppuja varten elävä kieli on olemassa. Esimerkki suomentumisesta voi olla vaikkapa banaani, sohva tai käännöslainat emolevy ja musta aukko. Fiilis ja lonkero ovat puolestaan vähän luovempia lainoja.
Anglismi ja svetisismi ovat vieraslajeja, jotka pyrkivät syrjäyttämään alkuperäisen kielenkäyttötavan tai sanan. Tulostimen kilpailijaksi on noussut printteri, pitkässä juoksussa (in the long run) on vallannut alaa ajan mittaan ja kaikkihan tuntevat iki-inhan sinä-passiivin.
Finglish, tuo heikkolahjainen hulttioserkku
Vaikka lainasanoissakin on sellaisenaan kieleen juurtuneita sitaattilainoja, kuten freelance, lainatavara on yleensä muovautunut kieleen suomentuen. Globalisaation puristuksessa lättänöityminen, laiskuus tai molemmat ovat kuitenkin katkaisseet tämän kehityksen.
On syntynyt luvalla sanoen aika kammottava finglish, jossa Miro Heiskanen on aika solid puolustaja, yhteisö on level-upannut ja Suomella on melko consistent ulkopolitiikka – to name a few. Mainoksessakaan ei kannata ostaa hupparia, kun voi ostaa hoodien. “Paras” kuulemani perustelu sanavalinnalle – tai todellisuudessa kielivalinnalle – on, että sanoille stage, dinneri, kontentti, unboxaaminen tai disruptio ei nyt vain kerta kaikkiaan ole kunnollista käännöstä.
Jonkun mielestä finglish on vain kieleen luonnollisesti kuuluvaa kehitystä ja get over it. Kielihän kehittyy koko ajan, senkin old man yelling at the clouds. Samaan aikaan kieltä kuitenkin luetaan vähemmän ja esimerkiksi nuorten lukemiseen käyttämä aika on romahtanut.
Kieli on ajattelun väline. Se auttaa asioiden jäsentämisessä, itseilmaisussa ja ennen kaikkea se on tunteiden työkalu. Jos lapsella ei ole sanavarastoa, hänen on vaikea kertoa tunteistaan aikuisenakaan.
Vähäinen lukeminen lisää markkinointiviestinnän vastuuta. Jos äidinkieltä ylipäätään lukee vähän, ne lyhyetkin hetket on syytä olla oikeakielisiä. Ulkomainonta ja nettibannerit vyöryvät ihmisten verkkokalvoille pyytämättä ja yllätyksenä. Otetaan se suurena sivistyksellisenä ja yhteiskunnallisena mahdollisuutena. Niissä hetkissä yhdyssanojen on syytä olla yhdyssanoja.
Sanallistamisiin
Heikki