25.4.2024 12.22

Roihu on muuttanut – ja muuttunut!

Työssämme olemme tottuneet muuttamaan asiakkaan markkinointiviestintää, brändiä ja niiden myötä koko liiketoimintaa. Muutumme ja kehitymme joka päivä myös itse, yksilöinä ja tiiminä. Mutta nyt päätimme muuttaa ihan fyysisesti. Muuttomatkamme oli valistuneen mutta hyvin epämatemaattisen arvion mukaan jonkin verran päälle 40 metriä. Uusi osoitteemme on Näsilinnankatu 25 B, 5. krs.

Uusi osoite ottaa merkittäviä edistysaskelia myös esteettömyydessä. Ainoastaan porttikongissa on pieni, rotvallin korkuinen nousu. Olemme siis entistä saavutettavampia.  

Ratkaiseva bränditoimisto

Muutos on paitsi väistämätöntä ja jatkuvaa myös iso mahdollisuus. Muuttunut aika vaatii muutoksia yrityksen strategiassa, arvojen tarkastelua ja pohdintaa asiakkaiden tarpeista. Näin on myös Roihulla.

Ratkaisevana bränditoimistona Roihu Inc. tarjoaa asiakkaille tuottavan investoinnin ja luotettavan kumppanuuden.

Mitä tarkoittaa ratkaiseva?
Roihu Inc. ratkaisee asiakkaan haasteet tunnettuudessa, erottuvuudessa ja viestinnän laadussa. Kehitämme asiakkaan liiketoimintaa mitattavissa olevin tuloksin. Roihu on ratkaiseva palanen yrityksesi menestyksessä – ja roihulaisuus on taitoa tehdä asiat kerralla oikein.

Mitä tarkoittaa bränditoimisto?
Roihun vahvuuksia ovat brändin rakentaminen, brändin tunnettuuden lisääminen, brändin kehittäminen ja jalostaminen sekä brändin vartiointi ja hallinta. Tarjoamme markkinointiviestintää juuri sen kokoisina paloina kuin asiakas tarvitsee.

Tervetuloa visiitille uuteen kotiimme!

Takaisin ajankohtaisiin

Teema