Miten kahvakuulien nostelu nosti liiketulosta
Asiantuntijaorganisaatiossa liiketuloksen tekevät ihmiset, jokainen omalla työpanoksellaan. Hyvässä työyhteisössä jokainen voi hengittää vapaasti ja sanoa mielipiteensä: ihmiset arvostavat toisiaan.
Tutkimusten mukaan luovuus puhkeaa kukkaansa hyvinvoivassa ja levollisessa mielessä. Kun aivot saavat levätä, syntyy parempia ideoita, ajatuksia ja ratkaisuja.
Mielen hyvinvoinnin rinnalla on fyysinen hyvinvointi. Kyky tehdä työtä tukee henkistä jaksamista ja fyysinen hyvinvointi tukee kykyä tehdä työtä. Hyvinvoiva ihminen suhtautuu ympäristöönsä, kollegoihinsa, työhönsä ja jopa itseensä paremmin kuin ihminen, jonka hyvinvoinnissa on puutteita. Hyvinvoivalla ihmisellä on edellytykset nostaa luovuus, innovatiivisuus, aloitteellisuus ja kyky kestää vastoinkäymisiä “tappiin asti”.
Kaikki alkoi helmikuussa 2016
Monissa yrityksissä järjestetään tyhy-päiviä, pikkujouluja ja kesäpäiviä. Pidetään kehitys- ja palautekeskusteluja, jaetaan liikuntaseteleitä ja järjestetään hyvä työterveyshuolto. Kaikki tärkeitä asioita. Henkilöstön hyvinvoinnille pitää kuitenkin luoda hedelmällinen alusta, jossa voidaan hyvin jokainen päivä.
Roihu Inc. aloitti helmikuussa 2016 työhyvinvoinnin edistämisprojektin, jonka ideana oli tukea henkilöstön jaksamista, motivaatiota ja terveyttä.
Treenivuodet toivat plussaa viivan alle
Kolmen vuoden jälkeen voin varmuudella sanoa, että edellä mainitut tavoitteet ovat toteutuneet. Lisäksi viikoittaiset, ammattivalmentajan vetämät kahvakuula-, pihapeli- ja pilatestreenit ovat tärkeä väylä pitää porukalla hauskaa. Yhteisöllisyys auttaa jokaista tiristämään itsestään hieman enemmän silloinkin, kun treenit tuntuvat normaalia raskaammilta. Sama pätee työhön.
Yhteisestä treenihetkestä on tullut viikon odotetuin tapahtuma ja tärkeä, luovuutta ruokkiva aivojen lepohetki. Treenien lisäksi hyvinvointiprojektiin on sisältynyt luentoja esimerkiksi unesta ja ravinnosta. Myös keppijumppa on arkinen näky toimiston käytävillä.
Hyvinvointiprojektin aloitusta seuraavina vuosina Roihu pääsi positiivisempaan tulokseen. Poissaolot vähentyivät, ja myös jaksaminen sekä ilmapiiri vaikuttaisivat parantuneen. Sattumaako?
Ps. Ei meillä pelkkää fyysistä rääkkiä ole. Pidämme yhteiset “pizzaperjantait” kerran kuussa ja olemme ottaneet käyttöön vihreät kortit: jokainen antaa viikon aikana kolme korttia työkavereilleen hyvistä suorituksista, avoimesti kertoen ja perustellen.
Työhyvinvointiterveisin
Annamaija