Väärin suunniteltu on puoliksi pilattu – miljardille ihmiselle
Maailmassa on yli miljardi ihmistä, jotka eivät voi käyttää verkkopalveluita. Ei siksi, että heillä ei olisi pääsyä internetiin tai puutteita verkon valtatiellä kruisailun käyttötaidoissa. Vaan siksi, että verkkosivut on suunniteltu väärin.
Saavutettavuus on keskeisessä roolissa esimerkiksi julkisten palveluiden tai arkisten välttämättömyyksien kuten pankki- ja ruoka-asioiden digitalisoinnissa. Tavoitteena pitäisi olla, että kätensä loukannut kuurosokeakin voisi käyttää verkkopalvelua.


Ole helposti tavoiteltava

Euroopan parlamentin pari vuotta sitten julkaiseman saavutettavuusdirektiivin piiriin kuuluvat julkishallinnon verkko- ja mobiilipalveluiden lisäksi myös vesi- ja energiahuolto, liikenne, posti ja epämääräisemmin ilmaistu “tahot, jotka saavat valtiolta tukea verkkopalveluihin”.

Ennen 23.9.2018 julkaistujen verkkosivustojen pitää olla saavutettavuusvaatimusten mukaisia 23.9.2020 mennessä, mobiilisovellusten vuotta myöhemmin. 23.9.2018 jälkeen julkaistujen verkkosivustojen pitää olla saavutettavuusvaatimusten mukaisia 23.9.2019 mennessä.


Suomessa yli miljoona tarvitsee saavutettavuutta

Suomessa on 1,3 miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsevat saavutettavuusdirektiivin mukaisia verkkopalveluita voidakseen käyttää niitä. Saavutettavuuden luulisi siis kiinnostavan muitakin tahoja kuin niitä, joilta sitä ehdottomasti vaaditaan. Saavutettavan verkkopalvelun ydinasia on helppokäyttöisyys, jonka pitäisi olla minkä tahansa verkkosivun suunnittelun tärkein ohjenuora, Mitä saavutettavuusperiaatteista pitäisi siis oppia?


Mitä pitää huomioida verkkopalvelun suunnittelussa?

  1. Selkeys. Riittävä kontrasti saa tekstin erottumaan taustasta ja olemaan helposti luettavaa. Riviväli vähintään 1,5 ja videoissa oltava tekstitys tai teksti, joka vastaa videon muuta sisältöä.

  2. Helppokäyttöisyys. Sivustoa pitäisi voida käyttää näppäimistöllä eikä siellä saisi olla animaatiota tai muuta visuaalisuutta, joka välähtäisi yli kolme kertaa sekunnissa.

  3. Ymmärrettävyys. Tekstin on oltava luettavaa ja ymmärrettävää pelkästään peruskoulun käyneelle. Lomakkeissa pitää olla selkeästi, mitä tietoja niihin tarvitaan.

Saavutettavin terveisin
Heikki