Älä muutu, vaan uudistu – näin syntyi Business Battle

Uuden konseptin, olipa kyseessä tapahtuman, tuotteen/palvelun tai markkinointiviestinnän konsepti, rakentaminen on hauskaa, jännittävää ja raskasta. Historian viitekehyksen puuttuessa jokainen päätös ja linjanveto on kuin ensimmäinen hiihtoura umpihangessa.

blogikuva1Suunnittelu vaatii objektiivista ajattelua, aiempien toimintatapojen taakse jättämistä ja heittäytymistä – sekä keskeneräisyyden hyväksymistä. Liekö kulttuurikysymys, mutta yleisellä tasolla erityisesti viimeinen edellä mainituista tuntuu olevan suomalaisille vaikea asia: meitä vaivaa beta-versiokammo!

Epäonnistumisen ja väärinymmärretyksi tulemisen pelossa päädymme helposti viilaamaan ja hiomaan tekeleitämme loputtomiin kokeilematta, miten ympärillä oleva maailma niihin reagoi. Testauksen puuttuessa työmme muovautuu vain oman vaistomme varassa. Joskus siitä seuraa menestystarina, useimmiten ei. Sillä kukaan ei katso ja koe konseptiasi kuten sinä itse, hyvässä ja pahassa.

Olipa konseptiin liittyvä innovaatio kuinka suuri tahansa, on se merkityksetön, jos se ei tuota arvoa; ratkaise ongelmaa, luo tai vastaa tarvetta. Muistuttaisin myös siitä itsestäänselvyydestä, että mikäli jonkinlaista kaupallista menestystä toivotaan, innovaation arvon pitäisi syntyä sen kohderyhmälle, eikä olla ainoastaan tuotekehittäjän äidillistä/isällistä ylpeyttä.

Vaikka konseptin merkitys kohderyhmälle löytyisi, on innovaatiohautausmaa täynnä sisällöllisesti hienoja ratkaisuja, joiden toiminnallisuus ei vastaa käyttöympäristön vaateita. Opimme varsin varhaisessa vaiheessa elämää, ettei pyöreä palikka mene nelikulmaiseen reikään. Silti helposti päädymme suunnittelemaan ratkaisun keskeisiä ominaisuuksia, kuten käyttölogiikkaa tai vaikkapa muotoilua – tarkistamatta minkä muotoiseen koloon ratkaisumme tulisi kohderyhmän maailmassa sijoittaa.

MarVin kuolema – Business Battlen syntymä

blogikuva2Pari vuotta sitten erään pöydän ääressä istui ryhmä pirkanmaalaisia markkinointiviestinnän ammattilaisia. Tunnelma oli poikkeuksellisen vakava.

Vaikka takana oli hyvin sujunut Tampereen Markkinointiviestinnän Päivä, jokin ei ollut kohdallaan. MarVi-tapahtuma oli vuosien saatossa muuttanut muotoaan, ja tapahtumavieraiden palaute oli edelleen positiivista. Kuitenkin, katseltuamme tovin koko ryhmän voimin peiliin, totesimme että olimme jämähtäneet. Tapahtumakonsepti oli toiminut oman aikansa, mutta nyt oltiin tien päässä.

Järjestäjien keskeinen tavoite oli ollut koota pirkanmaalaiset markkinoinnin ammattilaiset yhteistyötä tekeväksi verkostoksi. Siitä työstä ryhmä ei halunnut luopua. Kuitenkin jonkin oli muututtava. Mutta kuinka voisimme muuttua riittävästi, jotta saisimme tuotua tapahtuman tähän päivään?

Bruce Oreck sanoo: “Don’t change things. That is just doing the same thing little bit differently. You need to transform.”

Päätimme siltä istumalta, että MarVin toistakymmentä vuotta jatkunut historia päättyisi tähän. Sovimme, että otetaan aikalisä, ja jokainen taho miettii, haluaako tehdä jotain uutta vai erkaantua ryhmästä. Tunnelma oli mietteliäs ja hiukan haikea, kun tapaamisen lopuksi lähdimme kukin omaan suuntaamme.

Ajatustauko teki tehtävänsä. Kun sama ryhmä kokoontui uudelleen parin kuukauden kuluttua, olimme innoissamme. Päätös ajaa vanha konsepti kokonaan alas antoi meille lähes rajattomat mahdollisuudet. Aloitimme miettimällä, millaiseen tapahtumaan olemme itse aina halunneet päästä. Niin syntyi Business Battle.

Yhdensuuntaisen luennoinnin ja omakehujen sijaan päätimme asettaa asiantuntijat ja liike-elämässä ansioituneet vastakkain testaamaan mielipiteitään ja näkemyksiään. Tavoitteena olisi kysyä ne kysymykset, joita välttelemme ja haastaa bisnesmenestyjät pohtimaan, mikä osuus menestyksestä on osaamista, mikä näkemystä ja mikä tuuria.

Myös markkinointiviestinnän lainalaisuudet ja merkitys tulisi kyseenalaistaa. On se nyt kumma, jos emme itse pysty omaa relevanssiamme perustelemaan! Kunnon show sen pitää olla, todettiin. Näyttävät puitteet, hyvää ruokaa ja elämyksellistä ohjelmaa. Maailmalla samantyyppisiä on tehty, Suomessa tietääksemme ei. Kukaan meistä järjestäjistä ei ollut tehnyt tai nähnyt idean kaltaista tapahtumaa aiemmin. Silti rima asetettiin korkealle, “fail often, fail fast” -hengessä.

Nyt takana on kaksi vuotta ja kaksi Business Battlea. Ensimmäisenä vuonna vedimme lamaa turpaan nyrkkeilykehässä. Tämän vuoden marraskuussa nousimme tatamille aasialaisten kamppailulajien hengessä taistelemaan liiketoimintaan liittyviä pelkoja vastaan.
Matka on vasta alussa ja opittavaa on paljon, mutta saadut kokemukset ovat vahvistaneet ajatusta siitä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Business Battlen kohdalla järjestäjäryhmä päätti heti alussa, että hyväksymme keskeneräisyyden ja lähdemme testaamaan, mihin kaikkeen konsepti-idea taipuu ja jalostuu. Nyt, kahden ensimmäisen tapahtuman jälkeen, voi tuntea hiukan äidillistä ylpeyttä ja todeta, että taipuuhan se! Ja mikä parasta, ensi vuonna jatkojalostuksen työkaluihin kuuluu satojen tapahtumavieraiden ja lukuisten yhteistyökumppaneiden palautteet.

Nähtäväksi jää, mitä ensi vuonna keksimme: pallottelua pöytätenniksen hengessä, taklauksia kiekkokaukalossa – tai ehkäpä sopusointuhakuisuutta kuviokelluntamuodostelmissa?